Lakka ry

15 vuotta työtä elävän musiikin puolesta!
Lapin kamariorkesterin kannatusyhdistys Lakka ry on perustettu Rovaniemellä vuonna 1998. Tällä hetkellä lakkalaisia on noin 140 henkeä.
   

LYHYT HISTORIIKKI

Perustamisesta:
  • Lakka ry:n perustaminen liittyi orkesterin voimakkaaseen taiteelliseen ja määrälliseen kehittämiseen.
  • Lakka ry haki Suomen Kulttuurirahastolta apurahaa kolmen soittajan palkkaamiseen kolmeksi vuodeksi, sillä rahasto ei myönnä suoraan kaupungille apurahaa palkkaukseen.
  • Elävän musiikin ystävät perustivat kannatusyhdistyksen, joka rekisteröitiin ja jonka kautta apurahat siirrettiin kaupungille. Samalla kaupunki sitoutui perustamaan apurahakauden jälkeen vastaavat muusikkojen vakanssit (3 kpl).

Lakka ry:n toiminnan tarkoitus on:
  • luoda ja ylläpitää yhteyksiä konserttiyleisön ja Lapin kamariorkesterin välillä.
  • tukea kamariorkesterin toimintaa.

Yhteydenpitoa on hoidettu:
  • järjestämällä orkesterilaisten ja Lakan jäsenten tapaamiset aina keväällä kauden päättyessä sekä syksyllä pikkujoulun merkeissä.
  • postittamalla jäsenkirjeitä.
  • seuraamalla orkesterin harjoituksia.
  • järjestämällä konserttien yhteydessä taiteilijatapaamisia.
  • erilaisin esittein ja flyerein.
  • osallistumalla LuostoClassiciin sen ensimmäisestä tapahtumavuodesta alkaen (2003). 
  • kustantamalla oman Kammari-lehden vuonna 2004. Lehdessä esiteltiin Lapin kamariorkesteria monipuolisesti ja sitä jaettiin niin Rovaseudulla kuin Sodankylässä.

Lapin kamariorkesterin ja sen toiminnan tukeminen: 
  • Taustavaikuttamalla: yhteydet valtuutettuihin sekä kaupungin hallituksen ja lautakuntien jäseniin, talousarviot, vakanssit, Taiteiden talo.
  • Vuonna 2002 Lapin kamariorkesteri täytti 30 vuotta, minkä kunniaksi se levytti ensimmäisen CD:n Astor Piazzollan musiikista. Lakka ry oli mukana maksamalla levyn tekniset kustannukset.
  • Tuettu orkesterin maakunnallista toimintaa, orkesterin jäsenten koulutusta sekä ostettu valokuvausta kausiohjelmiin ja esitteisiin.
  • Sävelteosten kustantamista: viimeksi onnittelimme Lapin kamariorkesteria Korundin avajaisten kunniaksi tilatulla Kirmo Lintisen Kitarakonsertolla (2011) sekä osallistuimme Dave Maricin Lyömäsoitinkonserton kustannuksiin (2012, kantaesitys LuostoClassicin 10-vuotistapahtumassa samana vuonna).
  • Vieraanvaraisuus on osa lappilaisuutta. Olemme vieneet kansainvälisiä huippusolisteja mm. porotilalle ja -ajelulle, poronkäristykselle, turvesaunaan, Tikkasenkariin illalliselle ja savusaunaan sekä juhlistettu Lapin kamariorkesterin erilaisia huippuhetkiä.
  • Lahjoittamalla Korundin konserttisalin akustiikka Rovaniemen kaupungille 30.6.2008 (päätös 2007).

Resurssit toimintaan tulevat:
  • Lakka ry on ollut onnekas, sillä mukana on aktiivisia ja innostuneita jäseniä.
  • Tulot muodostuvat pääosin jäsenmaksuista, kausiohjelmien ilmoitusmyynnistä, äänitteiden ja erilaisten tarvikkeiden myynnistä sekä arpajaisista.

Toimimme yhteisymmärryksessä orkesterin kanssa periaatteella, ettei reki mene edelle vetäjäänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti