Lapin kamariorkesteri


Lapin kamariorkesteri on koko Suomen ja EU-alueen pohjoisin ammattikamariorkesteri. Orkesterissa on 18 muusikkoa ja sen taiteellisena johtajana on syksystä 1996 lähtien toiminut kapellimestari John Storgårds. Täältä voit lukea tarkemmin orkesterin historiasta ja vaiheista. Viime vuosina orkesteri on saanut laajaa kansainvälistä tunnustusta ja huomiota niin esiintymisillään kuin levyjulkaisuillaankin.

Mainittakoon tässä yhteydessä tanskalaiselle Dacapo-yhtiölle levytetty Vagn Holmboen kamarisinfoniat -CD, joka oli ehdolla brittiläisen Gramophone-musiikkipalkinnon saajaksi. Syksyllä 2013 orkesterin jouset vierailivat kansainvälisillä musiikkifestivaalilla Algeriassa ja puhaltajat nauttivat samaan aikaan Färsaarten sekä Kööpenhaminan tunnelmasta Sunleif Rasmussenin musiikin merkeissä. Lisää kansainvälistä yhteistyötä on luvassa, kun orkesteri vierailee Carithischer Sommer -festivaalilla Itävallassa elokuussa 2014. Tulossa on myös uusi levy eli kannattaa seurata uutisia! 

Orkesterin perusrungon muodostavat jousisto ja puhallinkvintetti. Puhallinkvintetti toimii myös erillisenä kokoonpanonaan Auriga-kvintettinä. Kvintetissä soittavat huilisti Heli Haapala, oboisti Markku Moilanen, klarinetisti Pekka Niskanen (vv. sijaisena Lauri Sallinen), fagotisti Antal Mojzer sekä käyrätorvisti Ilkka Puputti. Viimeisimmät työn hedelmät ovat kuultavissa uunituoreen levyn Motions/Emotions siivin, jossa puhallinkvintetti sekä osa orkesterin jousistosta tulkitsevat färsaarelaisen säveltäjän Sunleif Rasmussenin teoksia.

Jousiston muodostavat ykkösviulut Reetta Kataja (konserttimestari), Renata Mojzer, Nina Ronkainen, Emilia Neuvonen sekä kakkosviulut Riikka Silvonen, Ulla Hakoköngäs ja Kaarel Veenre. Alttoviulusektiota sulostuttavat Taru Lehto, Melanie Wadd ja Iisa Kostiainen. Sellosoundista vastaavat Lauri Angervo ja Juuli Holma. Kontrabasson varressa keikkuu Jukka Rotola-Pukkila. Tarkemmat esittelyt kaikista muusikoista näet täältä.

TIESITKÖ, ETTÄ…
-        Alttoviulisti Melaniella on kuusi huskya.
-        Oboisti Markku on innokas lintubongari.
-        Sellisti Juuli on juossut maratonin.
-        Viulisti Riikka on nukkunut teltassa hiihtovaelluksella -35 °C pakkasessa.
-        Vuonna 2014 fagotisti Antal ja viulisti Renata viettävät 20-vuotishääpäiväänsä.

Taiteellinen johtaja John ”Jontte” Storgårds on musiikin saralla monitahoinen toimija niin kapellimestarina kuin viulistinakin. Storgårdsin piilokykyihin kuuluu mm. tahtipuikon vaihtuminen maalivahdin hanskoihin olosuhteiden niin salliessa. Hän on kysytty vierailija huippuorkestereiden edessä ympäri maailmaa. Storgårdsin erikoiset ja omalaatuiset ohjelmistovalinnat säväyttivät viimeksi Algeriassa, jossa Lapin kamariorkesterin ohjelmaan kuulunut György Ligetin Ramifications yhdistettyänä Jean Sibeliuksen sekä pohjoisafrikkalaisten säveltäjien tuotantoon suorastaan hurmasi yleisön. Tällä hetkellä Storgårds vaikuttaa Lapin kamariorkesterin taiteellisen johtajan pestin lisäksi Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina sekä BBC Philharmonic Orchestran päävierailijana. Lue John Storgårdsista lisää täältä.

Lakka on vuosien kuluessa yhä konkreettisemmin osoittautunut erittäin tärkeäksi orkesterin toimintaa tukevaksi järjestöksi. Heidän aktiivinen mukanaolonsa monissa nopeita ratkaisuja vaativissa tilanteissa on tuottanut korvaamattoman merkityksellisiä tuloksia. Henkilökohtaisesti olen myös kokenut hyvin miellyttäväksi sitä välitöntä ja valpasta henkeä jota lakkalaiset ja orkesteri ovat yhteistyön merkeissä ja puitteissa viljelleet.
       John Storgårds, taiteellinen johtaja ja kapellimestari

Mutta mitä olisi orkesteri ilman logistiikkaa ja käytännön asioista huolehtimista? Aika varmasti lähellä täydellistä kaaosta… Siksi orkesterin toimistossa häärää kaksi supernaista: intendentti Ulla-Maija Kanerva sekä orkesterisihteeri Seija Karvinen, jotka tekevät kahdestaan ainakin kymmenen ihmisen työt sekä yrittävät parhaansa mukaan pitää muusikot ruodussa.

Orkesterille Lakka on kaikin tavoin tärkeä tukija. Muusikot kokevat saavansa työlleen myös merkitystä Lakan kautta ja molemminpuoliset lämpimät välit huipentuvat aina joka kauden lopussa järjestettäviin yhteisiin joulu- ja kevätjuhliin. Monet kokevat saavansa orkesterin ja Lakan yhteistyöstä mieluisia ystäviä ja jopa perheen veroisia tärkeitä ihmissuhteita. Paljastettakoon myös, että yhteistyö Lakan kanssa on orkesterille niin mielekästä, että jokavuotisessa kokouksessa käydään kovaa kamppailua valitessa orkesterin sisältä henkilöä linkiksi näiden kahden tahon välille.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Lakan toimintaan saamaan uusia, mielenkiintoisia tuttavuuksia sekä olemaan osana tärkeätä työtä Rovaniemen kulttuurielämän vaalimisessa!

1 kommentti: