Galleria


Lakka ry:n vuosiin on mahtunut paljon. Täytämme galleriaa tulevaisuudessa, mutta tässä maistiaisiksi muutama musiikkimuisto vuosien varrelta. Lisäksi kamariorkesterilaiset kertovat, mitä Lakka ry heille merkitsee.

Lakka ry -aktiivit Leena Tiitinen (edessä) ja Eila Puhakka ensimmäisessä LuostoClassicissa vuonna 2003.

Lakkalaiset ovat todella tärkeä tukijoukko: kuin orkesterilaisten oma perhe, joiden kasvot on aina yhtä ilahduttavaa nähdä yleisössä. – Riikka Silvonen, viulu

Lakka loiventaa portaita lavan ja yleisön välillä, ja saa muusikot tuntemaan että meidän työllämme on väliä. On vähän hämmentäväkin etuoikeus, että työpaikalla on oma aktiivinen kannatusyhdistys.
– Ilkka Puputti, käyrätorvi

Lakka ry tekee tärkeää työtä korkeatasoisen taidemusiikkitarjonnan säilyttämiseksi ja kehittämiseksi kaupungissamme ja maakunnassamme, ja sitä kautta tärkeää sivistystyötä. Lakan aktiivinen ja sitoutunut toiminta on meille merkki siitä, että työmme on tärkeää. Lakka järjestää hyviä bileitä.
– Lauri Sallinen, klarinetti

LuostoClassic ja Ukko-Luosto vuonna 2004
Lakka ry -aktiivit Leena Tiitinen (vas.) ja Helena Tiuraniemi
 paistavat lettuja mestaritrumpetisti Håkan Hardenbergerille 
Tikkasenkarilla 29.9.2004.







Lakka merkitsee tukea ja tietoa siitä, että meitä tarvitaan. Lakka antaa merkitystä työlleni. – Ulla Hakoköngäs, viulu

Tuki. Ystävyys. Luottamus. Läsnä.  
– Melanie Wadd, alttoviulu 

Lakka tukee orkesteria omalla tavalla, innokkaasti, vaikeuksista huolimatta. Siinä on ihania ihmisiä, hyviä ystäviä. 
Renata Mojzer, viulu



Tunnelmia LuostoClassicista vuodelta 2004

On hienoa soittaa konsertteja, kun tietää että on ystäviä yleisössä. 
– Taru Lehto, alttoviulu 

Ystäviä aina tarvitaan! Mukavia tuttavuuksia. 
– Jukka Rotola-Pukkila, kontrabasso

Varapuheenjohtaja Asta Mommo Lakka ry:n kojussa
Rovaniemen Wanhoilla Markkinoilla syksyllä 2013.


Lakka is very important ”civil” support, a safety net for us. For me: it is worth of all the efforts and hard work having such friends. – Antal Mojzer, fagotti
Lakka ry:n sihteeri Marketta Melakari Rovaniemen
Wanhoilla Markkinoilla syksyllä 2013.
Lakka on orkesterille tärkeä tukija. Lakkalaisten kanssa on mukava jutella silloin, kun itse pääsee nauttimaan konsertista kuulijana, aina löytyy juttuseuraa. – Heli Haapala, huilu

Lakka on orkesterin yksi osa. On todella hienoa nähdä, kuinka pyyteettömästi he antavat aikaansa ja näkevät vaivaa orkesterin eteen. En itse asiassa tiedä yhtään suomalaista kaupunkia, jossa olisi olemassa yhtä aktiivinen orkesterin kannatusyhdistys. Kiitos Lakka! 
Juuli Holma, sello

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti